Keinot, joilla lapsia voidaan suojella kaltoinkohtelulta laitoksissa

1) Lasten kuuleminen

Tutkimuksissa kuvataan laitoksissa elävät lapset äänettömänä väestönä, joilla ei ole minkäänlaista sananvaltaa sijoituspaikan, sijoituksen keston tai edes hoidon laadun suhteen. Tämän vuoksi lapset eivät myöskään helposti kerro kaltoinkohtelusta.

Lapsia ja vanhempia onkin valistettava oikeuksistaan, informoitava valitusreiteistä ja varattava lapsille mahdollisuus kahdenkeskeisiin kuulemisiin ilman laitoshenkilökunnan tai sijaisvanhempien läsnäoloa. Lasten pääsyä puhelimiin tulisi helpottaa esimerkiksi varustamalla laitokset helposti saatavilla olevilla yksityispuhelimilla. Suomalaisessa sijaishuollossa näitä ohjeita ei noudateta vaan lasten puheluja estetään ja kuunnellaan ja henkilökohtaisia puhelimia takavarikoidaan.

2)Ilmoitus-, vastuu- ja korvausvelvoite väärinkäytöksistä

Sijoitetuille lapsille pitäisi taata oma laitoksen ulkopuolinen ja sosiaalitoimesta riippumaton työntekijä, joka tapaisi lasta useita kertoja vuodessa.

Turvallisuussyistä rikosten uhreja tai esim. koulunkäynnin vaikeuksista kärsiviä ei tulisi sijoittaa samaan yksikköön päihteidenkäytön tai rikosten takia huostaanotettujen kanssa.

Hoitohenkilökunnan valittamismahdollisuuksia tulisi parantaa ja järjestää pääsy nimetyn, yhteisön ulkopuolisen henkilön luo, jonka tehtävänä on ottaa vastaan hyväksikäytön epäilyt. Suomalaisen sosiaali- ja sijaishuollon epäkohta on ulkopuolisen valvonnan puuttuminen ja sinisilmäinen luottamus laitosten omavalvontaan. Henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden kompastuskivi on ilmoitusten ohjaus esimiehelle, joka mahdollistaa ilmoittajan rankaisemisen ja ilmoitusten piilottamisen.

Laitosvalvontaa ja laaduntarkkailua tehostaisivat myös laitoksen saamien huomautusten julkistaminen laitosten nettisivuilla ja käänteinen kilpailutus. Väkivaltarikoksista esim. sijaislapsen raiskauksesta tai törkeästä pahoinpitelystä tuomittujen perhekotilupa pitäisi perua eikä heille saisi enää sijoittaa lapsia, kuten nykyään tapahtuu.

Myös sosiaalityöntekijöille tulisi asettaa vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä esim. sijaishuollon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä. On väärin, että sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille järjestetään konsulttien opastuksella mediakoulutuksia, joissa opetellaan väistämään vaikeat kysymykset väärinkäytöksistä ja valehtelemaan sujuvasti, kun asiakas saa epäkohtien todistelusta ja kokemustensa taltioinnista rikossyytteitä.

Väärin perustein huostaanotetuille lapsille ja heidän perheilleen tulee järjestää mahdollisuus automaattiseen korvaukseen ilman raskaita oikeustaisteluja. RAY voisi velvoittaa tukemiaan psykoanalyysin virheelliset opit sisäistäneitä lastensuojelujärjestöjä esim. Pelastakaa Lapset ry:tä, Perhehoitoliittoa, Ensi- ja turvakotien Liittoa ja Viola ry:tä ohjaamaan osan tukirahoistaan korvausrahastoon, josta maksettaisiin kipukorvauksia laittomasti huostaanotetuille.

3) Yhteydenpito vanhempien, muiden ammattilaisten ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa

Maantieteellinen etäisyys lisää riskiä lasten kaltoinkohteluun, joten sijoitettujen lasten sijaispaikkojen sijaintiin ja yhteydenpidon varmistamiseen vanhempien ja lasten ja heidän valitsemiensa ammattilaisten kanssa tulisi kiinnittää erityishuomiota.

Suomessa lasten ja vanhempien yhteydenpidon laittomista rajoituksista on tullut lastensuojelun rutiinia. Suuri osa sosiaalityöntekijöistä ei oikeusasiamiehen huomautuksista huolimatta tunnu uskovan, ettei tapaamisrajoituksia voi määrätä vain sijaishuoltopaikkaan kiinnittymisen tueksi (apulaisoikeusasiamies, 2833/3/13*). Lastensuojelun asiakaslapsille ja – nuorille tulisikin antaa mahdollisuus valita itse sijoituspaikkansa ja arvioinnit ja tutkimukset suorittavat ammattilaiset sosiaalitoimen ja laitosten huostaanottoa ja sen jatkamista puoltavien ammattilaisten sijaan.

Lastensuojelullisen auttamisen lopputulos on Suomessakin perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan valvomattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö & Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013)

4) Avoin ja täsmällinen dokumentaatio

Johanna Hiitola ja Hanna Heinonen löysivät tutkimuksessaan vakavia puutteita lapsiin kohdistuvan väkivallan kirjaamisessa ja todentamisessa ( 2008). Varatuomari Leeni Ikosen ( 2013, 286) mukaan lastensuojelun työntekijän laatimat ja hankkimat asiakirjat ovat oikeudenkäyntimenettelyssäkin salaisia eli viranomaisen vallankäytön valvonta on vaikeaa ja käytännössä mahdotonta.

Laajamittaista fabrikointia lastensuojelun kirjauksista löytäneen sosiaalityön ja psykologian dosentti Bo Edwardssonin mukaan ”kaikki ne tuomioistuimissa käytetyt lastensuojeluselvitykset, joita olen 25 vuoden aikana tutkinut, on rakennettu vakuuttamisdokumenteiksi (ei siis tutkimuksiksi sanan objektiivisessa merkityksessä). Ne perustuvat joihinkin perusstrategioihin, pääasiassa sisällön manipulointiin (yksisuuntaiseen todisteiden valikointiin). Vanhempien tai lapsen näkökulmaa on harvoin selvitetty tai annettu sille painoa”.
Lastensuojelun ja psykiatrian virheelliset ja leimaavat asiakaskirjaukset estävät asiakkaan asiallisen hoidon ja kohtelun myös muilla hallinnonaloilla. Lastensuojelun asiakkuus estää psykiatrisen avun saannin ja jopa hoitojonoon pääsyn. Lastensuojelun suosimien psykoanalyyttisten käsitysten takia päihdepotilaiden mielenterveysongelmia ei hoideta. Psykiatrinen diagnoosi puolestaan estää somaattisten vaivojen hoidon.

5) Puolueeton tutkinta ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Parasta lasten- ja perheidensuojelua olisi tarjota kaikille puolueeton tutkinta ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen oikeudenmukainen oikeudenkäynti, jonka kriteerejä suomalainen tosiseikkaselvittelyyn perustumaton hallinto- oikeuskäytäntö ei täytä.

6) Tutkimustietoa ja näyttöön perustuvia käytäntöjä asenteiden sijaan

Lapsia ja perheitä suojelisivat myös tutkimustietoon ja – näyttöön perustuvat hoito- ja tutkimusmenetelmät ja toimintakäytännöt, jollaisia lastensuojelussa ei juuri ole käytössä. Sosiaalityöntekijöiltä ja lastensuojelulaitosten henkilökunnalta tulee vaatia paitsi riittävää tutkimustietoon perustuvaa koulutusta myös soveltuvuutta alalle. Valintamenettelyissä tulisi keskittyä mm. asenteisiin kontrollin ja lapsen rankaisemisen suhteen sekä valta- ja seksuaalisuuskysymyksiin ja tiedostaa pedofiilien hakeutuminen alalle. Henkilökuntaa voitaisiin- jos haluttaisiin seulata mm. Katarina Finnilä- Tuohimaan kehittämällä asenneseulalla.
Tutkijat Lindsey ja Rayner puoltavat myös sitä, että sijoitetut nuoret voisivat osallistua henkilökunnan valintaan. Henkilökunnalle tulisi taata paitsi jatkuva työnohjaus ja koulutus myös mahdollisuus ulkopuolisten asiantuntijoiden konsultaatioon.

 

kopioitu Lokakuun Liikkeen sivulta:                                         http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-estaa-kaltoinkohtelua-lastensuojelulaitoksissa#comments

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s