Toivo on ihmeellinen. Toivo ei tarvitse lepoa, se ei rasitu eikä väsy, mutta se voi kadota tai ruostua. Rikki se ei helpolla mene ehkä vain vääntyy kun oikein rajuun myrskyyn joutuu. Kun toivo katoaa sen tilalle tulee epätoivo. Toivon parhaat ystävät ovat usko ja rakkaus. Jos usko ja rakkaus niin haluavat toivo palaa kadottuaan, mutta se on erilainen kuin lähtiessään. Toivon uhka on se, että sen viholliset pystyvät sen viemään vaikka toivo haluaisi jäädä. Näillä matkoilla se ruostuu. Toivo on siinäkin mielessä ihmeellinen, että se elää ruostuneenakin. Jotta toivo ei ruostuisi tarvitaan uskoa, että se pysyy haltijallaan ja rakkautta, että toivosta huolehditaan.